sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Piilevä kukintaa

Piilevä kukinta näyttää tällä hetkellä olevan runsaimmillaan perämerellä varsinkin Raahen edustalla. Piilevä värjää veden ruskeaksi samalla vesi muuttuu sameaksi eikä uistin juuri näy tässä puurossa ja nousulohi pistää suunsa kiinni. Myös lohen nousu kuulostaa olevan myöhässä, joten mahdollisuus saada pyöreä kala tällä hetkellä on aika pieni. Jatkuvat maatuulet ja kevättulvat toivat runsaasti ravinteita mereen josta tämä piilevä kukinta johtuu. Piilevä kukinta kestää yleensä pari viikkoa jonka jälkeen vesi muuttuu kirkkaaksi, jollei tule lisää ravinteita esim, jokivesistä runsaista sateista johtuen. Pari viimeistä reissua on mennyt enempi ja vähempi kirkasta vettä etsien ja tapahtumia ei ole ollut yhtä alamittaista taimenta lukuunottamatta. Näkösyvyys pintavedessä on ajoittain alle kahden metrin ja sen pitäisi olla ainakin kolme metriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti