maanantai 31. joulukuuta 2007

2007

Vuosi 2007 olikin hyvin kaksijakoinen saaliin suhteen. Alkukaudesta saimme ennätyskalan eli verestettynä Kreivintorin vaa-alla punnittuna 18.3 kg. Kala jäikin sitten kauden ainoaksi eikä muita tapahtumia tullut kovasta yrityksestä huolimatta.
Ennätyskalamme saimme Nahkiaiselta luoteeseen n. 20 km missä oli ollut aikaisemminkin tapahtumia. Riston ja minun lisäksi kolmantena oli Rämön Jukka joka saikin vierailevana tähtenä väsytellä kalan koukattavaksi veneeseen. Keli oli todella hyvä eli lähes tyyntä ja vedenpinta rikki. Aurinko oli juuri tulossa pilven raosta näkyviin, kun kala otti kiinni. Kala todettiin heti isoksi ja teimmekin veneessä töitä lähinna kalan ehdoilla. Väsytys kesti n 1,5 tuntia ja sinä aikan kala kävi useita kertoja lähes koukkausetäisyydellä, mutta päätti aina pyrkiä uudestaan vapauteen. Kala todellakin teki mitä tahtoi ja väsytyksen loppuvaiheessa tulikin sitten yllättävän nöyrästi koukkausetäisyydelle. Kala oli komea myös veneen pohjalla vaikkakin tullessaan kristallin kirkkaassa vedessä muutaman metrin etäisyydellä veneestä pitkia aikoja oli todella upeaa katseltavaa. Kala olikin vedessä niin uljaan näköinen, että jälkikäteen tuntui kohtuuttomalta lopettaa näin komean kalan kutuvaellus näin tylysti.