torstai 31. joulukuuta 2009

2009

Sitten koitti se ehdottomasti paras lohivuosi. Lohta saatiin joka uistelureissulla. Lohta oli runsaasti Raahen edustalla niin talvikoita kuin nousukkaitakin. Vesi oli kirkasta ja kelit suosi koko kesäkuun ajan. Veneeseen saatiin kuusi lohta joiden keskipaino oli n. 10 kg. Karkuutuksia ei ollut muistaakseni kuin yksi. Tällä reissulla veneessä oli jo kaksi lohta kun kala tarttui plaanarissa uloimpaan. Siima oli kiertynyt tuulessa useita kertoja plaanarinarun ympärille eikä siitä sitten irronnutkaan vaikka kala kuinka tempoi ja pian saimmekin seurata, kuinka kala jatkoi maallista vaellustaan. Tämän jälkeen lisäsimme plaanari laukaisimiin pätkät verkon alapaulaa pitämään siimat irti plaanarinarusta.
Kalat saimme Nahkiasen matalikon länsi- ja luodepuolelta.
Taimenen suhteen menikin kausi sitten täysin nollille eli muutamalla reissulla ei ollut mitään havaintoja taimenista. Raahen syväväylän ruoppaustyöt aiheuttivat kahden vuoden ajaksi ympäristökatastrofin raahen merialueelle. Vesi oli ajoittain epämääräisen punaista ja hyvin sameaa. Ruoppaustöiden aikana meren pohjamudista vapautui sellaiset määrät sedimentteihin kertyneitä myrkkyjä, etteivät puhtaan veden kalat viihtyneet siinä sopassa ja tuskinpa kalat olisivat olleet edes syömäkelpoisia.