tiistai 22. joulukuuta 2015

Veneen päivitys

Vanha hyvin palvellut Delphin 570 tuli alkutalvesta päivitettyä uuteen Sandström MC 620 veneeseen. Eli vähän pitempi ja ehkä pohjan profiililtaan parempi keskihytällinen vene. Sandström veneet valmistetaan lahden toisella puolella Raahen korkeudella Kåge nimisellä paikkakunnalla.


Vuosi 2015

Vuosi meni lohen vetouistelun suhteen meidän osalta alakanttiin jo senkin johdosta, että uistelureissuja kertyi merelle vain puolenkymmentä työkiireistä yms. johtuen. Veneeseen saatiin ainoastaan yksi noin nelikiloinen nousukala. Positiivista kaudessa oli, että nousulohia kyllä Raahen edustalta saatiin useampaan veneeseen ja harrastajien määrä tällä alueella on jälleen lisääntynyt. Kausi vahvisti edelleen sitä käsitystä, että nousulohi viihtyy vuosi vuodelta aina samoissa paikoissa.

Uistelutreffitkin saatiin järjestettyä kesäkuussa Isokraaselin saareen, Uistelutreffien aikaan oli runsaasti talvikkoja liikkeellä Raahen edustalla ja minunkin veneessä kävi vajaat kymmenen erikokoista talvikkoa. Vanha HotSpot ei pettänyt tälläkään kertaa vaan joka kerta kun vedettiin spotin yli niin kala oli kiinni. Ranteet maitohapoilla jätimmekin Riston kanssa talvikoiden väsyttelyn kesken päivän ja ajoimme rantaan. Yhdellä uistelureissulla Karjalaisen Harri sai 12 kiloisen lohen hotspotista meidän perässä puolet pienemmällä vapamäärällä. Mikä tekee ko. pisteestä keskellä laajaa merta vuosi vuodelta niin hyvän. Alueella on yleensä paljon pientä kalaa eli olisikohan alue lohen viimeisiä syönnöspaikkoja ennen nousua kutujokeen ja samalla talvikoiden tankkauspaikka suunnistaessaan etelään lämpimämmille vesille.

Heinäkuun lopulla käytiin veljeni ja siippojemme kera tutustumassa järviuisteluun Inarilla. Ilmeisesti kylmistä keleistä ja matalapaineista johtuen isommat taimenet olivat tyystin hukassa myös muiltakin ustelijoilta. Pieniä taimenia ja rautuja järvestä kyllä nousi sen verran että ruuassa hyvin koko viikko pysyttiin. Virvelillä ja lottolipalla saatiin komeita harjuksia saarten rannoilta. Partakosta käsin oli hyvä käydä Inarin vesillä kalastelemassa.

Taimenen uistelu rajoittui kolmeen uistelureissuun. Alamittaisia kävi veneessä joka reissulla ja yksi todella iso kala karkasi kymmenen minuutin väsyttelyn jälkeen. Tällä reissulla pintavesi oli aika sameaa joten vedimmekin syvien n. 20 m:n vesien päällä ja kala iski kiinni Rockmannin takana olevasta yli 20 m:n urasta. Kala oli taas kerran kiinni HalpaHallin halppisheittopellissä. Uistimessa oli näin isolle kalalle aivan liian pienet koukut ja taimenuistimien koukkukoko tuleekin kasvamaan seuraavalla kaudella. Verkkokalastuksen väheneminen ja meriveden huomattava lämpeneminen parantavat taimenen kasvunopeutta ja tulevaisuudessa vetouistelijat tulevat saamaan saaliikseen aina vaan isompia taimenia.
.