lauantai 10. elokuuta 2013

Vuonokalastusta


Elokuun alussa kävimme Kylmälän Jukan kanssa tutustumassa miltä tuntuu kalastaa kalarikkailla jäämeren vesillä. Menimme Pohjois-Norjaan Skjövattenin vuonoon vajaaksi viikoksi pilkkimään veneestä ja heittouistelemaan rannalta. Kalaa tuli varsinkin rannalta heittämällä lähes joka heitolla pääasiassa pientä seitä. Veneestä pilkkimällä nousi vuonon syvyyksistä seitä, turskaa, merimadetta, puna-ahventa, makrillia, silliä ja koljaa. Ilmat suosivat meitä ja aurinko paistoi lähes joka päivä. Levän samentamassa ravinteekkaassa vedessä kalat olivat liikkeellä kaikuluotaimen mukaan suurina parvina ja litkalla saimmekin hyvin silliä ja makrillia. Isoilla pilkeillä saimme lähinnä turskaa ja seitä. Ruijan pallasta yritimme tavoitella parina päivänä huonoin tuloksin. Pyöriäisiä kävi veneen ympärillä päivittäin viihdyttämässä meitä. Myös noin kymmenemetrinen lahtivalas meinasi tulla veneeseen, mutta onneksi valas päätti sukeltaa veneen alta ja selvisimme tilanteesta säikähdyksellä.